Kohta on vuosi siitä kun tapasin isäni noin 15-16 vuoden tauon jälkeen. Tai olinhan häntä nähnyt kaupassa ohimennen joskus, mutta emme vaihtaneet sanaakaan, emme aina edes tervehtineet näiden vuosien aikana.
Luin talvilomalla Anna-Leena Härkösen kirjan "Lopuunkäsitelty". (Huom! fiktiivinen kirja) Se kertoo naisesta, jonka pikkusisko on tehnyt itsemurhan ja siitä mitä tunteita se isosiskossa herättää ja miten hän pääsee tämän tapahtuman yli. Tuossa kirjassa on paljon niitä samoja tunteita, joita minä ja sisarukseni koettiin isämme itsemurhan jälkeen. Ennen kaikkea minua liikutti kirjassa kohta, jossa Härkönen kirjoittaa, että ulkopuoliset pitää itsemurhaa itsekkäänä tekona. Näin ajattelin itsekin. Kuultuani isäni kuolemasta kävin läpi kaikki tunteet siinä parin tunnin sisällä. Ensin en tahtonut uskoa asiaa. Sen jälkeen raivosin isämme itsekyyttä, että taas hän jätti meidät! Ja lopulta itkin surua. Nyt jälkikäteen ajateltuna, vaikka en millään tasolla tietenkään itsemurhaa pidä ratkaisuna ongelmiin, enkä hyväksy sitä uskonikaan puolesta (uskon, että vain Jumala saa päättää ihmisen syntymästä ja kuolemasta) niin siitä huolimatta ajattelen, että itsekästä olisi ollut meiltä pitää isä väkisin täällä. Tiedän miten isä olisi kärsinyt loppuelämänsä syyllisyydestä ja virunut toivottomana vankilassa, ellei olisi vapautunut kaikesta taakastaan Jeesuksen veren voimalla. Itsekäs teko isältä ratkaista iso ongelma, mutta itsekästä myös meiltä jos olisimme oman mielenrauhamme takia hänet täällä pitäneet. Vain Jeesus olisi voinut puuttua tilanteeseen, mutta jostain syystä Jeesus salli isän kuolla.
Toinen kohta Härkösen kirjassa on siitä, miten pelkurimainen teko itsemurha on. Sillä päästään luiskahtamaan pois vastuusta, ongelmista tai muusta elämän tuskasta. Mutta tätäkin mietittyäni, en minäkään voi sanoa että itsemurha olisi pelkurimainen teko. Sehän tosiaan vaatii hurjasti rohkeutta. Ainakin isäni tekotapa tuolla poliisiaseman putkassa ei ollut mikään nopein tapa kuolla. Hänellä on täytynyt olla luja tahto kuolla, ja valtavasti rohkeutta toteuttaa suunnitelmansa.
Mutta kaikesta huolimatta uskon, että jos Jeesus ei olisi sallinut isämme kuolla, olisi hänen tekotapansa epäonnistunut, olisi paikalla juuri tullut poliisit estämään tekoa tai jokin muu olisi mennyt pieleen.
Kuitenkin haluan selventää sen, etten missään tapauksessa hyväksy itsemurhaa ja tiedän että Jumalankin edessä se on väärin. En kuitenkaan tiedä, millä tavalla Jumala kohtaa itsemurhan tehneen ihmisen tuonpuoleisessa, esimerkiksi jos itsemurhan tehnyt on ollut uskovainen. Tai isäni kohdalla ennen kuolemaansa tekojaan katunut ja Jumalalta kaikkea anteeksi pyytänyt, ja Jeesuksen Herraksi ja Pelastajaksi myöntänyt (ainakin näin uskon käyneen!). Mutta en hyväksy elämän riistämistä syntymättömältä, enkä jo syntyneeltä. Eli haluan sanoa loppuun vielä sen, että minä en hyväksy abortteja, itsemurhia enkä eutanasiaa. Näistä ajatukista saatan kirjoittaa joskus myöhemmin enemmänkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti