Kevät aurinko paistaa sydämeen asti.

Kevät on vuodenaika josta pidän eniten. Tänään syötiin mieheni kanssa kahvilassa ehkä parhaimmat jäätelöannokset ikinä! Olin sen jälkeen niin iloinen, että mies epäili jo sokerihumalaa.. Sanoi että näitä pitäs olla useamminkin.. ;)

Mutta lisääntynyt valo ja lämpö saa niin hyvälle tuulelle. Mullan tuoksu ulkona ja kuiva asfaltti talven jälkeen on niin ihanaa. Kävelin tänään töistä tultua kahden tunnin lenkin ulkona. Tai ei se mikään lenkki ollut, enemmänkin pitkä suora! Mutta kaksi tuntia meni aikaa ja kilometrejä noin 12? Oli ihanaa, en tiedä mitä ajattelin tuon lenkin aikana, kun en muista yhtään! Taisin vain tyhjentää päätäni matkanvarrelle! :D Mutta teki hyvää.

Huomenna olisi vielä tämän viikon viimeinen virallinen työpäivä, ja sit loppuviikko meneekin vapaaehtoistöissä seurakunnan järjestämässä tapahtumassa.

Hyvää kevättä kaikille! Ollaan positiivisia. Kaikesta huolimatta :)

Hetkellinen alakulo.. taas.

Eilen oli mukava päivä. Kunnes.

Eilen ajelin pitkästä aikaa äidin luona käymään, ja samalla myös siskoni luona. Oli mukavaa siihen asti, kun menimme äidin kanssa syömään pizzeriaan, jossa äiti törmäsi entiseen työkaveriinsa, joka alkoi heti hehkuttaa ensimmäisestä lapsen lapsestaan. Näytti kuvia, ja viedon pätkää lapsesta. Iloitsi mummoudesta. Tälle työkaverille äiti oli iloinnut minunkin raskautta, ja sitten kertonut ikävät uutiset. Äidistäkin piti tulla viime vuonna mummo. Samana vuonna kuin työkaveristaan. Mutta ei tullut. Uusi riemu oli uusi raskaus, mutta sekään ei onnistunut. Äidistä ei ehkä tule mummoa tänäkään vuonna.

Tuli niin pahamieli. Pahamieli siitä ettei minusta tullut äitiä, mutta nyt ennenkaikkea siitä, ettei äidistäni tullut mummoa! :( Tunsin ja tunnen edelleen kehoni niin epäonnistuneeksi. Äiti olisi niin hyvä mummo. Parempi kuin kukaan.

Rakkaus..

)



Tässä kaunis kappale. Meille. Teille. Ja heille.

Elämästä puuttuu..

Elämästämme puuttuu vauva. Oma lapsi. Perhe. Välillä jo olin rauhallisin mielin, että kyllä meitäkin vielä onnistaa viime vuoden keskenmenojen jälkeen. Ajattelin, että ei lapset ole itsestään selvyyksiä. Niitä ei noin vain tehdä. MUTTA maailmahan on täynnä ihmisiä! Joka puolella on ihmisiä, ja he kaikki ovat jonkun lapsia! Mikä ihme se vauva silloin on! Jos se olisi ihme, niin ihmiset olisivat kuolleet sukupuuttoon. Ihme on SE, että joku ei saa lasta, niinkuin minä taidan olla. (Kaksi peräkkäistä keskenmenoa, molemmat rv. vkolla 11+6)
Nyt ympärilläni raskautuu nekin, joilla raskaaksi tuleminen on ollut hieman epävarmaa. Miksi minä en raskaudu, tai jos raskaudun niin saan vain keskenmenoja. Kaksi raskautta ja keskenmenoa ja puhun jo sanalla VAIN. Mutta nyt ryven sellaisessa itsesäälissä, että antakaa anteeksi.

Minä vaan niin paljon haluaisin olla äiti. Saada oman vauvan. Lasta toivoo myös mieheni. Kuule rakas Jumala tämä toive. Ole armollinen.

Ristin sanoma

Tänään seurakunnassa oli kyllä minulle, niin sopiva saarna kuin vain voi olla! Oli puhetta synneistä ja rististä. Pastori kertoi tarinan miehestä, joka kantoi painavaa puuristiään selässä. Se oli hyvin raskas kantaa ja hiersi vähän olkapäätäkin. Mies käveli ja huomasi sitten tienvarressa ristikasan, jossa oli samantyyppisiä ristejä joka hänelläkin oli, erikokoisia ja eripainoisia. Miea ajatteli, että hänpä vaihtaa ristinsä parempaan. Hän meni ristikasalle alkoi kokeilemaan ristejä. Hän etsi ja kokeili, mutta kaikki tuntui jotenkin pahalle ja hankalalle. Lopulta hän löysi kasasta paremman ristin! Hän otti ristin ja ajatteli, että tämähän on hyvä, tämän minä otan! Mutta sitten hän huomasikin, että tämähän on se minun oma ristini, jota minä jo kannoin! Tarinan yhteenvetona siis se, että meillä kaikilla on oma ristimme (syntimme) jota me kannamme, ja se on meidän omamme. Juuri se risti meidän tulee kantaa Herran eteen ja jättää hänelle. Jeesuskin kantoi ristinsä ja kuoli ristille. Hän kantoi ristin meidän tekojemme tähden. Minunkin tekoni oli jo tuolla ristillä, ne on anteeksi saatu. Nykyisin me emme kanna puisia ristejä selässämme. Me voimme anoa rukoillen Jeesukselta syntien anteeksi antoa ja sen hän on jo tehnyt.

Oli PAKKO käydä eilisen jälkeen ja etenkin tämän päivän saarnan jälkeen ostamassa itselleni uuri risti kaulaan, kun entinen on kadonnut. Tämä risti muistuttaa minua siitä, että olen saanut syntini anteeksi! Jeesus kuoli ristillä meidän pahojen tekojemme tähden ja on sovittanut syntimme. Hän ei enää muistele anteeksi annettuja syntejä, miksi siis itsekään muistelisin.

Ehkä tämän ristini ansiosta saan joku kerta kertoa ei-uskoville ystäville tai muille henkilöille suullisestikin sen, miksi minulla on ristikaulassa. Tämä voi avata keskusteluja joita kauan olen odottanut, mutta ei ole tullut tilaisuutta tai ei ole ollut rohekutta aloittaa puhetta "tyhjästä". Nyt on jokin asia, mistä keskustelu voi lähteä liikkeelle.

Saan olla uusi ruukku.

Eilen olin viettämässä iltaa muutaman työkaverin kanssa. Kotiin lähtiessä annoin kyydin jatkoille lähtijöille kaupunkiin. Eräs työkaveri sanoi minulle ennen lähtöä, että "Sinuun minä olen tutustunut ennenkaikkea facebookin kautta, ja täytyy sanoa, että kunnioitan sinua ihmisenä ja arvostan mielipiteitäsi". Olin tottakai otettu näistä sanoista, mutta kotiin ajellessani mietin, että tietäisipä vaan mitä tekoja minullakin on menneisyydessä, että en ole kyllä kenenkään kunnioituksen arvoinen ihminen.. Tänä aamuna herätessä mietin samaa asiaa ja nyt virkeämmällä mielellä muistin, että SE ENTINEN MINÄ ON POISSA! Jeesus sovitti kaikki syntini! Ne on pois pyyhitty! Minä olin mieheni vitsikkäin sanoin ennen kissan juottoastia, ja nyt Herran kädessä muotoiltu ruukku. Jeesuskaan ei muistele minun entisiä tekojani ja syntejäni, ne on kaikki unhoitettu, miksi en siis jo unohtaisi itsekin! Minä olen nyt tämä nainen ja tämä astia, joka on täysin uusi entiseen verrattuna, ja se pitää sisällään aivan erilaista vettä kuin ennen. Olen ylpeästi nyt tämä ruukku ja tätä en halua säröille enää koskaan. Haluan täytää ruukkuani elävällä vedellä. Kiitos Jeesukselle, joka antaa synnit anteeksi ja tekee meistä uuden ihmisen. Ja meille kaikillehan on annettu tämä sama arvo ja mahdollisuus, kiitos siitä!

Loppuun vielä kappale, joka nousi mieleeni aamulla.

Olen särkynyt saviruukku
Pala palalta murtui pois
Vain ihmettelin ja itkin
En millään murtunut ois

Sinä Herra minut murskasit
Vaan talletit kaikki palat
Niin paljon minua rakastit
Tahdoit uutta kokonaan

Anna savelle uusi muoto
Tee minusta uusi ruukku
Niin rakkautesi nyt näytät
Taas murtunutta käytät

Tahdon kertoa särkyneille
Ei siruja heitetä pois
Kallista halpa savikin
Mestarin kädessä ois
Mestarin kädessä ois