Tämä vapaapäivä on vierähtänyt vain kotiaskareita puuhastellessa, joten nyt koen, että on aika kertoa miten tulin uskoon, ja miten uskon elämäni on kestänyt yllä tähänpäivään asti. Jotakin syvällisempää kerrottavaa, kuin miten imuroin tai viikkasin pyykkejä.
Vanhempani erosivat kun olin seitsemän vuotias. Me lapset jäimme äidille. Meillä ei kotona koskaan oltu puhuttu mitään hengellisistä asioista. Äiti on kertonut kartelleensa kaikkea missä luki sana Jeesus. En siis ollut oppinut mitään Jumalasta. Enkeleitä olin nähnyt kiiltokuvissa. Äitini tavoin olin kiinnostunut kuitenkin kaikesta mystisestä jo lapsena. Lempileikkini oli noitaleikki, joko nukkekodilla leikkien tai roolileikkinä veljeni ja siskoni kanssa. Muistan aina puhuneeni, että isona minusta tulee noita. Pidin noitatarinoista ja minulla oli oma noitanimikin - Kolmias.
Joitain kuukausia ennen vanhempieni avioeroa, olin ulkona kotipihassa. Oli talvi ja pimeää. Istuin pihalla olevan ison kiven päällä, kun yhtäkkiä näin suuren hahmon, joka loisti valoa. Se oli korkeampi kuin lyhtypylväs. Olin juossut sisälle ja kysynyt äidiltäni, että "Onko enkeleitä olemassa?!" Äitini oli vastannut hieman vaivaantuneena, että "Kai niitä on..?" Olin sanonut, että "No sitten näin äsken enkelin, mutta sillä ei ollut siipiä!"
Toisen kerran näin kansi enkeliä huoneessani, juuri ennen vanhempien lopullista eroa. Kaksi valohahmoa, toinen hieman pienempi kuin toinen.
Äitini kertoi lukeneensa eron aikoihin salaa raamattua, mutta muistan kuitenkin vanhempien eron jälkeen, että aivan avoimesti meille tuli kyllä UFO-lehtiä.. Noihin aikoihin kuitenkin elämäämme liittyi naapurin mies, joka oli elävässä uskossa. Hän käski tuhoamaan kaikki nuo ufo-lehdet ja kertoi äidilleni uskostaan. Äiti tuli uskoon, ja hieman sen jälkeen myös minä - kahdeksan vuotiaana. En osaa tällä hetkellä sanoin kuvata sitä uskoni määrää mikä se lapsen usko oli! Se oli jotain niin valtavaa! Äitini kertoi, että minulta ja veljeltäni jäi kirosanat pois yhdessä yössä! Ymmärsin myös sisälläni sen, etten todellakaan halua olla isona mikään noita! Ymmärsin, että noituus on paha-asia, ja Jumala ei sellaisesta pidä. Muistan kuinka vakuuttelin pihakiikussa pihamme lapsille, että en haluakaan olla isona noita! Muistan miten ahdistavaksi koin, että olin ehtinyt sellaista edes kertoa silloisille kavereilleni. Tuo lapsuuden usko oli vuosien ajan vahva. Kaikki kaverini tiesivät uskostani, koulussakin. Olen miettinyt usein sitä, miten herkästi lapsena tunsinkin sen, mikä on oikein ja mikä väärin. Aivan kuin Jumala olisi puhunut sisälläni. Heitin jopa roskiin maallisia musiikkikasetteja, jotka koin lapsena vääräksi kuunnella. Nyt aikuisena tuota sisäistä ääntä ei ole enää niin vahvana. Olemmekin mieheni kanssa pohtineet, että ehkä Jumala haluaa tuolla sisäisellä äänellä opettaa lapsia oikeaan ja väärään. Mutta nyt aikuisena meidän on tiedettävä asioita myös itse. On tehtävä päätös omin avuin, mikä on oikein ja mikä on väärin. Jumala antaa meille aikuisena vaihtoehdon miten toimia. Minkä tien valitsemme. Lapselle kaikki on opetettava kädestäpitäen, muuten lapsi voisi eksyä jo alkumatkasta!
Kävin uskon kasteella 10-vuotiaana. Minut kastettiin lammessa ja kastajana toimi eräs Helluntai-seurakuntaan kuuluva mies. Olin niin ylpeä kasteestani, ja tein sen puhtaalla sydämellä, vilpittömästi!
Uskoni säilyi hyvin vahvana teini-ikään asti. Sitten jouduin koulukiusatuksi ja minua haukuttiin mm. uskovaisuuteni tähden. Rupesin jollaintapaa häpeämän uskoani, vaikka samalla tiesin, että uskossa ei ole mitään häpeämistä vaan se on lahja! Kuitenkin jätin uskonnollisen elämäni taka-alalle ja yritin olla kuin muutkin. Usko ei tietenkään koskaan ole hävinnyt, kun sen kerran on saanut, sitä ei voi enää olla uskomatta! Mutta aikuisuuden kynnyksellä maalliset asiat vetivät yhä enemmän puoleensa. Uudistuin uskossani silloin kun mieheni tuli uskoon seitsemän vuotta sitten. Yhdessä kuitenkin taas ajauduimme maailmaan, kunnes noiden viimevuoden tapahtumien keskellä saimme elokuussa 2013 uudistua niin vahvasti uskossa, että enää en halua palata maailmaan! Nyt olemme niin lähellä Jeesusta, että enää en päästä hänen kädestään irti! Enää en halua kotonamme järjestettävän mitään alkolinhuuruisia kotibileitä, en halua mennä baariin notkumaan ja hakemaan miesten huomiota, jota humalapäissäni tuli tehtyä. Heinäkuun 2013 jälkeen en ole juonut enää alkoholia, koska sen myötä pääsi paholainen meidän elämäämme. En ole siis absolutisti, otin joulunaikaan appi-isäni tarjoaman shampanja-lasin, mutta en siis enää halua juoda humalahakuisesti. En osta enää itselleni siideriä tai kuohuviiniä. Kavereiden tupaantulijaisissa join Pommacia. Hauskaa oli, enkä tarvinnut jälkikätene hävetä itseäni! Raamattu ei kiellä alkoholin käyttöä. Jeesuksen ensimmäinen ihmeteko oli se kun hän muutti Kaanaan häissä veden viiniksi. Mutta Raamatussa sanotaan,"Älkää jupuko viinistä, koska siitä seuraa irstas meno". Näin kävi aina minulla. Siksipä tein sopimuksen itseni kanssa, että minä en aio enää juopua. En halua kokea enää sitä syyllisyyttä mitä humalapäissään tuli aina tehtyä. Kiitän Jumalaa, että avioliittoni säilyi kaikesta huolimatta! Toiset osaavat pitää rajan juomisessa, minä humallun herkästi, ja itsekuri oli heikko. Näin on siis minun kohdallani parempi - olla juomatta.
Pyysin heinäkuussa 2013 Herralta anteeksi kaikkea sitä mitä olin tehnyt. Itkin ja itkin, sitä että haluaisin palata ajassa taaksepäin ja elää aivan toisin! Ja rukoillessa yksin ja mieheni kanssa, että myös uskovien ystäviemme kanssa, koin puhdistuvani sisältä! Kaikki likatahrat pestiin minusta pois, ja sain ja saan olla taas valkeapaperi vailla tahroja! Uskomme on vahvistunut niin paljon viime kuukausien aikana. Olen saanut takaisin palan sitä rohkeutta jota minussa oli lapsena. Uskallan taas olla julkisesti uskovainen! Ja ylpeä siitä! Olen puhunut monelle vielä tällä hetkellä ei-uskovaiselle ystävällemme uskon asioista, ja toivon ja uskon, että vielä joku päivä hekin saavat uskonlahjan.
Tähän loppuun vielä Jeesuksen sanat opetuslapsille: "Ette te löytäneet minua, vaan minä löysin teidät". Jeesuksen seuraajaksi ei siis voi tulla noin vain ilmoittautumalla, vaan siihen tarvitaan Jeesuksen kutsu, mikä voi tulla yllättäen tai pikkuhiljaa valmisteltuna.
Siunausta kaikille lukijoille!
Vielä kappale, joka sopii hyvin tähän hetkeen:
http://www.youtube.com/watch?v=rTUjSMuREVU
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti