Hän lohduttaa meitä kaikissa ahdistuksissamme, että me sillä lohdutuksella, jolla Jumala meitä itseämme lohduttaa, voisimme lohduttaa niitä, jotka ovat kaikenlaisissa ahdistuksissa. 2 Kor. 1:4
Miten hyvä sananpaikka. Tätähän se on.
Eilen tuli muuten vuosi siitä, kun keskustelin isän kanssa ensikertaa viidentoista vuoden jälkeen. Ylihuomenna tulee vuosi siitä, kun isä kävi meillä ensimmäisen ja viimeisen kerran. Voi isä jos kaikki olisikin mennyt toisin! Voi kun te olisitte avopuolisosi kanssa vain eronneet. Elämämme olisi tällä hetkellä aivan toisenlaista! Mutta olisinko näin lähellä Herraa kuin nyt? Olisinko kaikesta huolimatta näin onnellinen kuin nyt? Missä jamassa perheemme tilanne kaiken kaikkiaan olisi? Mitä isä olisi ajatellut siitä, että petin siskoni ja mieheni luottamuksen? Ketkä olisi toistensa kanssa väleissä ja ketkä ei? Olisiko isä onnellinen? Olisiko äiti onnellinen? Ehkä Jumala kuitenkin tietää viisaudessaan miten asioiden kuuluu mennä. Tai ainakin hän on sallinut myös pahat asiat, koska ne koituvat vielä siunaukseksi.
Kiitos Herra rakkaudestasi, lohdutuksestasi, armostasi ja huolenpidostasi. En halua ikinä enää poiketa tieltäsi.
Sitähän se kaikki on, rakkautta, rakkautta vaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti