Tänään seurakunnassa oli kyllä minulle, niin sopiva saarna kuin vain voi olla! Oli puhetta synneistä ja rististä. Pastori kertoi tarinan miehestä, joka kantoi painavaa puuristiään selässä. Se oli hyvin raskas kantaa ja hiersi vähän olkapäätäkin. Mies käveli ja huomasi sitten tienvarressa ristikasan, jossa oli samantyyppisiä ristejä joka hänelläkin oli, erikokoisia ja eripainoisia. Miea ajatteli, että hänpä vaihtaa ristinsä parempaan. Hän meni ristikasalle alkoi kokeilemaan ristejä. Hän etsi ja kokeili, mutta kaikki tuntui jotenkin pahalle ja hankalalle. Lopulta hän löysi kasasta paremman ristin! Hän otti ristin ja ajatteli, että tämähän on hyvä, tämän minä otan! Mutta sitten hän huomasikin, että tämähän on se minun oma ristini, jota minä jo kannoin! Tarinan yhteenvetona siis se, että meillä kaikilla on oma ristimme (syntimme) jota me kannamme, ja se on meidän omamme. Juuri se risti meidän tulee kantaa Herran eteen ja jättää hänelle. Jeesuskin kantoi ristinsä ja kuoli ristille. Hän kantoi ristin meidän tekojemme tähden. Minunkin tekoni oli jo tuolla ristillä, ne on anteeksi saatu. Nykyisin me emme kanna puisia ristejä selässämme. Me voimme anoa rukoillen Jeesukselta syntien anteeksi antoa ja sen hän on jo tehnyt.
Oli PAKKO käydä eilisen jälkeen ja etenkin tämän päivän saarnan jälkeen ostamassa itselleni uuri risti kaulaan, kun entinen on kadonnut. Tämä risti muistuttaa minua siitä, että olen saanut syntini anteeksi! Jeesus kuoli ristillä meidän pahojen tekojemme tähden ja on sovittanut syntimme. Hän ei enää muistele anteeksi annettuja syntejä, miksi siis itsekään muistelisin.
Ehkä tämän ristini ansiosta saan joku kerta kertoa ei-uskoville ystäville tai muille henkilöille suullisestikin sen, miksi minulla on ristikaulassa. Tämä voi avata keskusteluja joita kauan olen odottanut, mutta ei ole tullut tilaisuutta tai ei ole ollut rohekutta aloittaa puhetta "tyhjästä". Nyt on jokin asia, mistä keskustelu voi lähteä liikkeelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti