Elämästämme puuttuu vauva. Oma lapsi. Perhe. Välillä jo olin rauhallisin mielin, että kyllä meitäkin vielä onnistaa viime vuoden keskenmenojen jälkeen. Ajattelin, että ei lapset ole itsestään selvyyksiä. Niitä ei noin vain tehdä. MUTTA maailmahan on täynnä ihmisiä! Joka puolella on ihmisiä, ja he kaikki ovat jonkun lapsia! Mikä ihme se vauva silloin on! Jos se olisi ihme, niin ihmiset olisivat kuolleet sukupuuttoon. Ihme on SE, että joku ei saa lasta, niinkuin minä taidan olla. (Kaksi peräkkäistä keskenmenoa, molemmat rv. vkolla 11+6)
Nyt ympärilläni raskautuu nekin, joilla raskaaksi tuleminen on ollut hieman epävarmaa. Miksi minä en raskaudu, tai jos raskaudun niin saan vain keskenmenoja. Kaksi raskautta ja keskenmenoa ja puhun jo sanalla VAIN. Mutta nyt ryven sellaisessa itsesäälissä, että antakaa anteeksi.
Minä vaan niin paljon haluaisin olla äiti. Saada oman vauvan. Lasta toivoo myös mieheni. Kuule rakas Jumala tämä toive. Ole armollinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti