torstai 31. heinäkuuta 2014

Onnen pisaroita, onnen pisaroita..

Enpä tätä uskaltanut ajatella kirjoittavani tänne vielä viikko sitten, mutta tänään oli 12 viikon ultra, jossa kaikki oli hyvin! Täällä sitä mennään ja pieni on pysyny mukana!
Ultrassa oli jännää kun kaikki näkyi niin selvästi! Toisesta kädestä voitiin laskea viisi sormeakin, kun hän levitti kätensä yhdessä vaiheessa. Ja eksyihän se peukalo suuhunkin siinä ultratessa, voi pientä! Hyvä työkaverini, jolle tänään kerroin raskaudesta, sanoi että oli nähnyt unta jossa minä olin pidellyt mahaani ja olin sanonut hymyillen, että "Nyt tämä on turvassa!" :) Ah, meinas tulla itku! Oi Kiitos Jeesus että sinä olet siunannut meille tämän ihmeen! Viime vuonna ei ollut meidän aikamme tulla vanhemmiksi. Ehkä elämän piti vielä hiukan meitä koulia ja opettaa. Tärkeintä on luottaa siihen, että kaikki menee Herran tahdon mukaan, Hänen aikataulussaan. Sitä olen aina kaikissa asioissa rukoillut ja sitä haluan myös tässä perhe-asiassakin. herra antaa lapsen kun sen aika on, ja nyt se taitaa toteutua <3

Viime viikot on ollu aika kamalia oksennusrumba-aamuja ja iltoja.. Välillä on päiviä kun KAIKKI ruuat inhottaa! Curry, makkara ja kananmuna on pahimmat! Meinaa tuolla yökkö refeksi pelkästään noiden sanojen kirjoittamisesta. Ihan kädet hikosi! :D
Myöskään suklaata ei oo tehny mieli kahteen kuukauteen! vaikka ennen söin sitä lähes päivittäin! Ehkä söin sitä suruuni (niinkuin söinkin) ja nyt kun ei ole aihetta surulle, niin ei myöskään tarvetta suklaalle!

Asia mikä teki minut maailman onnellisimmaksi oli, kun yhtenä päivänä toinen siskoni jonka kanssa emme nyt ole nähneet vuoteen ja joka ei minuun yhteyttä ole pitänyt (ihan aiheesta). Oli vastannut minun onnittelu sähköpostiviestiini, että sinulle onnea ultraan, toivottavasti kaikki on hyvin. Hän oli siis mennyt miehensä kanssa kihloihin, ja kaikesta huolimatta halusin onnitella siskoani, vaikka en tiennyt kaipaako hän onnittelujani tai yhtään mitään minulta. Kiitos Herra, että lämmitit siskoni sydäntä. Tuo pieni sähköposti häneltä merkitsi niin paljon minulle! <3

Mutta Herraa kiittäen,
jokapäivästä nauttien,
tässä mennään eteenpäin.
Kiitos siitä <3




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti